Positiivisissa merkeissä kohti syksyä

Hyvä yhteistyökumppanimme. Vuoden 2019 ensimmäinen puolisko ja kesä ovat takana päin, joten on hyvä hetki päivittää ajankohtaisia kuulumisia. Visionbay on olemassa, jotta voimme huolehtia asiakkaamme koko tiedolla johtamisen ratkaisun elinkaaresta, implementaatiosta ylläpitoon. Haluamme mahdollistaa tiedon sujuvan jakamisen, läpinäkyvyyden liiketoimintaan ja auttaa asiakkaitamme luomaan toimivat tiedolla johtamisen prosessit. Tavoitteemme on liiketoiminnan kasvu tuottamalla päivittäin asiakkaillemme arvoa. Tämä…

Milloin Tiedolla Johtamisen käyttöönotto alkaa

Hyvänä lähtökohtana tiedolla johtamisen käyttöönotolle voidaan pitää tilannetta, jossa talousdatan lisäksi dataa muodostuu myös joistain muista liiketoiminnan prosesseista. Tavoitteena usein on, että muodostuvan datan päälle otetaan käyttöön jokin hyvä ja joustava BI-työkalu, jolla luodaan tarvittavat datan visualisoinnit ja raportit liiketoiminnalle. Juuri tässä kartoitusvaiheessa olevien organisaatioiden osalta kuulen usein, lauseen: ”Meidän täytyy saada datan laatu paremmaksi,…

SQL-OSAAJA BI-PALVELUTIIMIIMME

Olemme Suomalainen Business Intelligence-palvelu ja -ohjelmistokehitysyritys. Tehtävämme on mahdollistaa ja toteuttaa tiedolla johtamisen eri osa-alueet asiakkaillemme hyödyntäen omaa teknologiaamme. Palvelukonseptimme sisältää kaikki osa-alueet mitä Pk-yritys tarvitsee toimivan Business Intelligence ympäristön hyödyntämiseen ja kehittämiseen. Visionbay Solutions on vuonna 2014 perustettu yritys ja olemme kasvaneet kannattavasti läpi historiamme ajan. Tällä hetkellä kasvamme vauhdilla – samalla kehittäen toimintatapojamme…

Visionbay jatkaa kasvu-uralla

Visionbay jatkaa kasvu-uralla. “Alkuvuosi oli voimakkaan kasvun aikaa ja koko viime vuoden liikevaihto saavutettiin jo elokuun aikana” kertoo toimitusjohtaja Simo Vesterinen. “Olen erittäin innoissani! Olemme tunnistaneet asiakkaittemme positiivisen palautteen pohjalta uusia tarpeita ja tulemme syksyn aikana viemään palveluamme entistäkin kokonaisvaltaisempaan suuntaan. Palvelumme laatu ja nopeus ovat olleet asiakkaillemme tärkeitä, joten tulemme jatkossakin panostamaan myös näihin…

Visionbay Solutions Oy:n BI-ratkaisu saanut markkinoilla erinomaisen vastaanoton – tiimi kasvaa

Visionbayn Business Intelligence on täysin palveluna tuotettu tiedolla johtamisen ratkaisu ja se on saanut Suomen markkinoilla erinomaisen vastaanoton. ”Meillä on jo huomattava asiakaskunta, joka hyödyntää Visionbay Business Intelligence –ratkaisua tiedolla johtamisessa. Erityisen iloisia olemme asiakkailtamme saamastamme hyvästä palautteesta ja siitä että voimme auttaa heitä tiedolla johtamisessa” kertoo toimitusjohtaja Simo Vesterinen. Kasvava tiimi on muuttanut kevään…

Kuka omistaa tiedolla johtamisen?

”Ei nämä BI ratkaisut kuulu talousjohtajan/liiketoimintajohtajan/myyntijohtajan tai etenkään toimitusjohtajan pöydälle. Kaikki järjestelmiin liittyvä on IT:n heiniä”. Lause, jonka kuulee ällistyttävän usein, vaikka tiedolla johtaminen onkin jo vuosia ollut teema, joka toistuu yritysten strategiapäivien agendoilla.   Mistä lähtien strategian toteutumisen seuranta ja sen jalkautumisen tukeminen eivät ole kuuluneet yrityksen liiketoiminnasta vastaavien henkilöiden intresseihin?  Suomalaisia start-up yrityksiä…

Meillä on dataa ≠ Meillä on tietoa

Olisiko aika kulttuurimuutokselle?   Business Intelligence -ratkaisun tuottaman lisäarvon perusteleminen on helppoa-  tai niinhän sitä luulisi. Onpahan yrityksessämme tehty aiheesta tuore maisterin tutkinnon lopputyökin.   ”Voittaja on se, jolla on eniten tavaraa kuollessaan” -ajattelu on vallalla monessa liiketoiminnan dataa (erityisesti sitä isoa laatua) hamstraavassa ja säilövässä yrityksessä. Kuten tiedolla johtamisen valtakauden alettua on kuitenkin pystytty…

Millä osa-alueella organisaatiot tarvitsevat eniten apua? ICT Expo:n 2016 antia

Me kysyimme ja ICT Expo 2016 -kävijät vastasivat! Mistä ihanteellinen business intelligence -ratkaisu koostuu? Mitkä aiheet kiinnostavat? Vihreät merkit olivat vastaajista kiinnostavia, ja punaiset erityisen arvokkaita asioita. Data-analytiikka ja dynaaminen raportointi, liiketoiminnan prosessit, sekä kokonaisvaltainen tietovarastointi olivat tämän kevään puheenaiheet. Avaamme näitä aiheita lisää tulevissa kirjoituksissamme.   We asked and the ICT Expo 2016 visitors…

Stop Doing Business Intelligence!

It seems that the term “business intelligence” has become a synonym for technical solutions providing users with piles of reports and dashboards. The market is flooded by different data visualization tools, mix & match technical solutions and service provides. The decision maker is buried with technical features and functionalities when searching for the one, true-match…